Pankkien digipöhinä kyykyttää köyhiä – ja se on väärin
Oletko koskaan ihmetellyt sitä nöyrää sakkia, joka jonottaa pankkikonttoreiden ovilla arkiaamuisin? Vai oletko vain kävellyt ohi ja luullut luukusta jaettavan ruokaa varattomille?
Pankkien edustojen hiljaiset ihmiset eivät pidä ääntä itsestään, he eivät kiukuttele somessa tai julista hätäänsä haastatteluissa. Heitä ei ole olemassa. Jos joku heidät muistaa, he ovat roskia teknologia-Suomen pöhinäkalvoilla, turhaa hiekkaa viimeisten pankkisalien parketilla.
“Esimerkiksi osa vanhuksista tai vammaisista ei yksinkertaisesti selviydy digipalveluista – Tilastokeskuksen tilastoista selviää, että 75–89-vuotiaista vain joka viides hoitaa pankkiasiansa itse”, kirjoittaa Ilkka Karisto mahtavassa Vuosi ilman nettiä -kirjassaan.
Karisto eli kokonaisen vuoden ilman internetiä, ihmetteli, ahdistui ja sai oivalluksia. Ja kirjoitti kokemuksestaan kirjan. Kannattaa lukea.
Erityisesti pankkien palvelumaksut yllättivät kirjailijan.
“Kaikki ihmiset eivät myöskään omista tietokonetta tai älypuhelinta. Laitteet eivät ole ilmaisia, eikä maksuhäiriöinen voi ostaa mitään osamaksulla tai kulutusluotolla. Raha-asiansa sössinyt voi kyllä saada nettiyhteyden sisältävän puhelinliittymän – jos hän pystyy maksamaan etukäteen useiden satojen eurojen vakuutusmaksun. Näistä syistä johtuen pankkien auloissa jonottaa yhä joka päivä ihmisiä, joille digiloikan tuomat “uudet mahdollisuudet” merkitsevät lähinnä mahdollisuutta valita, maksaako laskuistaan ylihintaa kaksi ja puoli euroa vai viisi euroa.”
Maksuhäiriöisille ei myönnetty verkkopankkitunnuksia. Vaikka samaan aikaan viranomaispalveluita siirrettiin verkkoon.
Karisto kertoo myös – mikä oli uutinen ainakin minulle – että vuoteen 2017 asti maksuhäiriöisille ei myönnetty verkkopankkitunnuksia. Vaikka samaan aikaan viranomaispalveluita siirrettiin verkkoon ja niihin piti kirjautua milläpä muulla kuin verkkopankkitunnuksilla.
“Käytännössä siis kaikkein köyhimpiä köyhdytettiin tietoisesti lisää tekemällä heidän laskujen maksamisestaan kalliimpaa kuin muilla.”
Häpeällistä. Sairasta.
Laskun maksaminen tiskillä maksaa viisi euroa lähes jokaisessa pankissa. VIISI EUROA. Se on törkeä summa, joka kertautuu kympeiksi, kun laskuja on lukuisia. Esimerkiksi sähkölasku, puhelinlasku, vesilasku ja pankin lähettämä lasku tilinhoidosta.
Rakenteellisen sikailun on loputtava
Tämän rakenteellisen sikailun on loputtava. On säädettävä laki, joka pakottaa pankit tarjoamaan vähävaraisille tai digitaidottomille ilmaisia tai kohtuuhintaisia palveluita. Se on myös yhteiskunnan etu. Kun systeemin nujertamat ihmiset jättävät laskunsa maksamatta, koska varat eivät riitä palvelumaksuihin tai viimeinenkin lähikonttori suljetaan, he syrjäytyvät lopullisesti ja tästä seuraa inhimillisiä tragedioita ja myös valtavasti kuluja yhteiskunnalle.
On säädettävä laki, joka pakottaa pankit tarjoamaan ilmaisia tai kohtuuhintaisia palveluita.
Kaivataan kunnioitusta.
Kun siis seuraavan kerran tuskailen tuhannen euron luurini ääressä, kuinka joudun GDPR-syistä kirjautumaan MobilePay:lla verkkopankkiin todistamaan henkilöllisyyteni, yritän muistaa ne jonot pankkien ovilla. Minun harmitukseni on mitätön.
